Moi, tämä on ensimmäinen kirjotukseni tähän. Kauan oon aikonut tänne kirjotella mutta aina on unohtunut.

Mitäs mulle? Ei paljoa kurjuutta kummempaa. Aika juoksee sekunti sekunnilta omaa oravanpyöräänsä, vaikka kuinka yrittäis pistää vastaan. Elämä on sitä samaa pakkopullaa; nouse aamulla, mene töihin, töistä kotiin eikä sen jälkeen enää jaksa mitään tehdä, avovaimo ja koirat jää täysin huomiotta. Makaan sohvalla läppäri sylissä ja yritän saada jostain motivaatiota tehdä jotain. Jotenkin tuntuu että tää kesä on ollut surkein kaikista. En oo ehtinyt paljoa rentoutumaan, kaikki vapaa aika on mennyt joko nukkuen tai hereillä ollen haaveillen nukkumisesta. En oikeastaan edes tiedä mitä haluan. Kai mä sit haikailen vapauden perään tai jotain vastaavaa.

Monena yönä oon nähnyt unta siitä että istun jossain merenrannalla kiven päällä nainen kainalossa, mutta se ei oo avokki. Se on joku nätti tummatukkanen tytteli. Kaipaanko mä rakastumista? Tai uusia tuttavuuksia? Seikkailua?

Välillä tuntuu siltä että tekis mieli, tai ei, oikeastaan koko ajan se on siellä pääkopassa, ajatus että pakkais vaan tavaransa ja lähtis. Katoais muutamaks viikoks ilmottamatta kenellekään minne. Mutta aina haaveilun jälkeen todellisuus iskee samalla tavalla ku ois hypänny rekan eteen; ei sellanen oo mahdollista nykyään. Työt, laskut, perhe, kaikki mahdolliset esteet tulee eteen. Ja mistä rahat? Kai sitä vois tietysti pitää kesälomansa nyt, sanoa avokille että lähen reissuun, tuun sit joskus, ja mennä. Ottaa vaikka passi mukaan ja lähteä minne ikinä huvittaa.

Kaiken kurjuuden, jos sitä kurjuudeksi voi sanoa, perään vielä huutomerkiks se, että avokki on jossain törmänny vanhaan kaveriinsa, miespuoliseen sellaseen, ja viettää nyt melkein kaiken vapaa-aikansa sen kanssa. Jos ei muuten niin tietokoneen välityksellä. Töideni takia joudun olemaan paljon poissa kotoa, ja lähes joka kerta kun oon pidemmällä matkalla, on tämä 'kaveri' käyny täällä. Neiti vannoo ja vakuuttaa että ne on vaan kavereita, jota mä en voi kieltääkään kun en oo todistanu mitään mikä muuta sanois.

Voisin jatkaa tätä kirjottelua vielä vaikka kuinka paljon, mutta antaas olla, pitäähän sitä säästää myöhemmällekin. Lopuks on aivan pakko sanoa, että kai ne asiat vois pahemminkin olla. Tosin välillä vaan tuntuu että ruoho on tosiaan vihreämpää siellä aidan toisella puolella, siel mis on ihan puutarhurikin.